Eli päivä, jolloin aloit elää enemmän.

Kevätaurinko näytti tänään parhaat puolensa. Aivan huikea päivänpaiste. Kohta pääsen leikkimään pikku Linnean kanssa. Life is good!

Piipahdin FITMILL Studio:lla, vaikka työpäivä ei ollutkaan. Kun avasin ulko-oven, sisältä kuului äänekäs kikatus ja puhina. Jonna ohjasi pienryhmätreenejä. Kaikesta näki ja kuuli, että osallistujilla oli huisin hauskaa. Jonna se on aina niin inspiroiva ohjaaja! Kirsi tuli omiin treeneihinsä ja sanoi ”täällähän on kova tohina”. Hän myös kertoi, kuinka sokerilakko on pitänyt ja elämä on energisempää. Way to go, Kikka!  Jenni saapui lastensa kanssa jumppaan. Jenni on laihduttanut runsaan 10 kg, kohentanut kuntoaan ja nyt opettaa liikunnallista elämäntapaa lapsilleen. Tinjalla oli edellisen ryhmän treenit vielä kesken. Tinjan tunnilta lapset lähtevät aina inspiroituneena ja iloisina. Salista kuului lasten innostunut huudahtelu ja nauru. Voivatko vanhemmat parempaa lahjaa antaa lapsilleen, kuin liikunnan ilon?! Atte tuli kertomaan, että paino on jatkanut laskuaan. Kohta on -25 kg mittarissa. Rock`n roll, Atte! Olen onnellinen, että minulla on työ, jossa voin edistää terveyttä, tuottaa liikkumisen ja onnistumisen iloa, luoda sosiaalisia kontakteja ja mikä tärkeintä, parantaa elämänlaatua.

Toisaalta – huomennakin joku kokee epäonnistuneensa. Jokaisella kuntokeskuksella on asiakkaita, jotka lopettavat kesken, koska kokevat että eivät ole saavuttaneet tavoitteitaan, eivät nauti riittävästi liikunnan ilosta. Niin myös FITMILL Studiolla. Tämä kirjoitus on kaikille teille. Nytku! on uusi alku. Tässä on sinulle kaava, jota noudattamalla pääset kaikkein suurimmalla varmuudella epäonnistujien joukkoon:

  1. Tule salille yksin, sillä yksin treenaaminen on jossain määrin tylsää. Tylsiä asioita ei kukaan jaksa tehdä pitkään.
  1. Osta 1 kpl kuntosaliohjelma + ohjaus

Jauhamalla samaa ohjelmaa yksinäsi 2 kk ajan tulet mitä todennäköisemmin maksimoimaan tylsyytesi ja viimeistään 3 kk jälkeen jäät kotisohvalle, sillä yksin kotisohvalla loikoilu voittaa yksin kuntosalilla treenaamisen.

Kun jäät kotisohvalle, oletkin laiminlyönyt itsesi. Pidemmän päälle kotisohvalla loikoillessa itseinho kasvaa, elämänlaatu vähenee ja sosiaalinen elämä kapenee. Koska tiedän sinun kaipaavan elämältäsi enemmän, katso hetken aikaa olla olevaa kuvaa.

Nytku! päätät lähteä ohjatulle Core pakara -tunnille, niin ammattitaitoinen ohjaaja saa pakaralihaksesi huutamaan hoosiannaa. Seuraavat 2 pv istuminen tuottaa tuskaa. Kun naurat asiaa työpaikan kahvipöydässä, nautit salaa ympärillä olevien kateellisuudesta, sillä lihas on kaunista ja varsinkin pakaralihas!

Nytku! hankit itsellesi vuoden kestävän pienryhmäjäsenyyden, sinulla on koko vuoden ajaksi syy lähteä viikottaiseen yhteistreeniin. Tästä eteenpäin yksinäisyyttä tuntee ainostaan kotisohva!

Nytku! soitat kaverillesi ”eiköhän hankita yhdessä meille personal trainer” ja aloitatte säännölliset viikottaiset treenit, huomaatte kuukausi kuukaudelta läskin kaikkoavan, itsetunnon kohoavan ja seksikkyyden lisääntyvän. Nytku! ja odotat innolla ensi kesän rantakelejä.

Tämän blogikirjoituksen innoittajana oli auttamisen halu. Toivon, että kuulen sinunkin kehuskelevan saavutuksillasi. Toivon, että sinäkin pääset osalliseksi paremmasta elämästä Nytku! on tässä ja nyt. Ei huomenna, ei ensi viikolla.Nytku! on tänään, heti kun luet tämän lauseen loppuun. Mitä, jos hankkisit oman kulkukorttisi parempaan elämänlaatuun:

www.fitmill.avoinna24.fi/webstore

– Lasse –